lauantai 31. lokakuuta 2015

Lasten kanssa matkailu – onko järkeä?

Kotiuduimme eilen puolentoista viikon mittaiselta Espanjan-reissulta. Matka oli ensimmäinen kunnon reissu kahden lapsen kanssa, ja pakko myöntää, että jännitti aika lailla etukäteen. Matkan konsepti noudatteli samaa kaavaa kuin viimeksi (Airbnb-majoitus, vuokra-auto, merenranta), mutta paikka oli eri, ja tietysti yksi tärkeä seikka oli toisin kuin viimeksi: meitä oli nyt neljä eikä kolme.



Ja voi pojat, kuinka helppoa yhden lapsen kanssa matkailu ennen olikaan. Kun silloin sen yhden lapsen sai päiväunille, ei tarvinnut pelätä, että toinen herättää sen mölinöillään. Kun lapsi leikki isänsä kanssa, äidille jäi kätevästi aikaa lojua rantatuolissa ja lukea kirjaa. Ja autoonkin mahtui paremmin, kun itse ei tarvinnut ahtautua takapenkille kahden turvaistuimen väliin jälkikasvua viihdyttämään.



Ennen lasten syntymää olen päässyt reissaamaan sen verran, että haluaisin ajatella itseäni ihmisenä, joka matkustaa. Siksipä tähän matkaan liittyi myös pientä sisäistä tuskaa. Miten kaukana tämä kahden lapsen tahdin mukaan tehty reissu olikaan niistä nuoruuden villeistä ajoista, kun täytyi pitää huolta vain itsestään, eikä sekään ollut niin tärkeää. Tuleeko enää koskaan samanlaista vapautta hortoilla maailmalla, kun nyt suurimpia nähtävyyksiä tuntuivat olevan leikkipuistot ja hiekkaranta ja illalla piti olla majapaikassakin jo lasten nukkumaanmenoaikaan?


Silti reissussa oleminen oli taas aivan mahtavaa. Ehkä on vain hyväksyttävä, että kahden pienen lapsen kanssa lomatkin ovat sitä samaa arkea ja että itselle rentoutuminen tarkoittaa niitä pieniä hetkiä esimerkiksi ravintolassa, kun esikoinen sattuu syömään ruokansa kunnolla ja pikkuveli sattuu vielä samaan aikaan nukkumaan.



Pidän aika tärkeänä osana lastenkasvatusta myös sitä, että näytän heille maailmaa ja erilaisuutta, eikä voi tietenkään olettaa, että kaksi pientä jaksaisi koko ajan juosta äidin mielenkiinnonkohteiden perässä. Sitä paitsi lasten myötä matkailuun on tullut myös ihan uusia hyviä puolia. Kauppareissu supermarketissa tuntuu hiukan jännittävämmältä, kun lapsi ihmettelee, miksi maitopurkit ovat erilaisia kuin kotona. Paikallisiin saa kontaktin helpommin, kun antaa lasten hoitaa hymyilyn ja jokeltelun. On sitä paitsi aivan ylimahtavaa nähdä omassa tyttäressään samaa paloa ulkomaanmatkailuun kuin itsessä, kun hän silmät kiiluen odottaa reissua jo viikkoja etukäteen ja pakkaa uikkareitaan kerta toisensa jälkeen tai kyselee kotiin palattua, milloin lähdetään uudestaan.


Lentokentällä paluukoneeseen astuessamme edellämme kulki perhe, jonka isä kysyi lastemme ikäeroa ja totesi: ”Samanlaista säätöä se oli meilläkin aikoikaan.” Tilanne vähän huvitti, koska juuri sillä hetkellä lapset olivat omasta mielestäni aika kiltisti ja säätö oli minimissään, mutta sitähän se kai silti oli, säätöä. Kyseisen perheen omat lapset olivat jo kouluiässä ja näyttivät siltä, että olivat jo vanhemmilleen ihan kelpoa matkaseuraa.



Itse jäin suunnittelemaan heti seuraavia matkoja. Jos matkustaa vain harvoin, odotukset reissulle kasvavat liian suuriksi, ja se että lapset tahtia vähän hidastavat, saattaa alkaa ahdistaa. Sitäpaitsi pitäisi vaan osata nauttia näistäkin hankaluuksista, on kuitenkin ohikiitävän ihanaa, että lapset haluavat matkustaa kanssamme ihan minne vaan. 

4 kommenttia:

  1. Heips, blogissani on sinulle Liebster award -tunnustus. Käys kurkkaamassa. :)

    VastaaPoista
  2. Matkailu kannattaa aina. Ja pienestä pitäen on hyvä oppia muita maita ja kulttuureita tuntemaan, mielestäni tärkeä osa kasvatusta, Ihana loma teillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näinhän se on. Täytyy varmaan koittaa järjestää joku aikuisten reissu johonkin väliin myös niin tasapaino säilyy :)

      Poista