Gluteenittomat maissitortillat

Meillä on taas piha täynnä kaivuria, traktoria, ukkoa ja autoa, koska tänään kaivetaan vesivessan viemäreitä. Rakas vanha mustaviinimarjapuskani nostettiin huolettomasti pois putken tieltä noin vaan, ja meille tärkeä erikoinen koivuntaimikin sai luvan väistyä. Koko piha näyttää vieläkin kaameammalta kuin viimeksi pihankaivuuhommien aikaan, joten en viitsi edes julkaista tapahtumasta yhtään valokuvaa, mutta huimasti eteenpäinhän tämäkin mylläys taas on. Sitten kun ukot poistuvat ja putket ovat maassa, uusi vessamme on taas askeleen valmiimpi.

Koska nämä myllerrykset ovat aina vähän liikaa herkälle mielelleni, kerron mieluummin viikonlopun tortillaillastamme. Jokin aika sitten päätin kokeilla tortillalättyjen tekemistä itse maissijauhoista, koska kaupasta saatavat gluteenittomat tortillat ovat suoraan sanottuna pahoja. Paluuta entiseen ei tämän jälkeen todellakaan ole. Ei sillä, että niitä kaupan läpysköjäkään olisin ostanut kuin joskus harvoin. Jouduin vielä käyttämään tavallista maissijauhoa ilmeisesti autenttisen masa harina -maissijauhon sijasta, mutta silti näistä tuli tuhat kertaa parempia kuin kaupan aneemiset läpyskät.

Täytteinä söimme mustapapumuhennosta, jonka tein Kotilieden ohjeen mukaan. Yksinkertaisen muhennoksen jujuna on mukaan raastettu limen kuori. Tomaattisalsan keksin omasta päästäni sekoittamalla pilkottuja tomaatteja, limen kuorta, limen mehua, sokeria, suolaa ja chiliä, ja guacamoleen tuli avokadon lisäksi vain limen mehua ja suolaa. Yksinkertaisen tarjoilun kruunasi kipollinen korianterisilppua, joka on kyllä tällaisessa kattauksessa aivan välttämättömyys. En lakkaa ihmettelemästä korianteria, jonka kanssa olen painiskellut muutaman viime vuoden. Joissain tapauksissa se on lautasen kiistämätön kuningatar, jota ilman ei voisi ollakaan, ja joskus se taas maistuu saippualta.

Tekisi mieli opetella lisää meksikolaisen ruuan reseptejä. Erityisesti kastikkeisiin kannattaisi varmaan panostaa, koska niillä saisi helposti uusia maku-ulottuvuuksia näinkin yksinkertaisiin raaka-aineisiin. Nyt mentiin vähän epäaidossa, vaikkakin maukkaassa ja mukavassa hengessä, nimittäin musiikkinakin soi perulainen cumbia ja kuubalainen salsa. Meksikolaiset varmaan pyörtyisivät!  

Gluteenittomat maissitortillat

4 dl maissijauhoja

0,5 dl gluteenitonta jauhoseosta

2 dl kuumaa vettä

suolaa

Sekoita suola maissijauhojen joukkoon ja vesi jauhojen joukkoon käsin. Lisää gluteenitonta jauhoseosta sen verran, kunnes seos tuntuu sopivalta kaulittavaksi. Pelkkiä maissijauhojakin voi käytätä. Laita taikina vetäytymään jääkaappiin muovilla peitettynä n. puoleksi tunniksi. Kaulitse taikina runsaasti jauhoja käytteän pyöreiksi lätyiksi ja paista pannulla ilman rasvaa. Tarjoile tortillat heti kuumina. 

Pesto, josta taaperokin tykkää

Pakastin kesällä suuren osan lehtikaalisadosta, mutta tähän mennessä satoa on tullut käytettyä vasta vähän. Tänään muistin lehtikaalit ja surautin ihan perinteisen peston pastan kaveriksi. Lehtikaalipesto upposi niin hyvin kaksivuotiaaseemme, että resepti on pakko kirjoittaa muistiin. Kasvikset kun eivät ole niitä helpoimpia tarjottavia lapselle, joka viime aikoina on halunnut syödä lähinnä makaronia.

Itse söin peston kanssa gluteenitonta spagettia, lapsi ruispastaa. Tarjoilu upposi niin hyvin, että lapsi ei malttanut käyttää edes haarukkaa vaan ahmi tahnaa paljain käsin. Omakin lautanen tyhjeni niin nopeasti, etten muistanut ottaa ruuasta valokuvaa. 

Lehtikaalipesto

Vajaa 1 l pussillinen silputtua lehtikaalia pakkasesta (tai tuoretta)

Reilusti oliiviöljyä

Kourallinen cashew-pähkinöitä

Auringonkukansiemeniä

½ tl suolaa

limen mehua

Liota cashew-pähkinöitä sen verran kun ehdit, mielellään noin puoli tuntia. Kaada liotusvesi pois ja soseuta kaikki aineet sauvasekoittimella tai blenderissä. Lisää viimeiseksi suola ja limen mehu ja maistele samalla, jotta maku tulee kohdilleen.

Seuraavalla kerralla lisään tähän vielä oluthiivahiutaleita, joita ei nyt ollut kaapissa. Parmesaaniakin laittaisin, jos maitotuotteet kuuluisivat ruokavalioon.

Mattoja, pullokori ja muita yllätyksiä

Joskus elämässä osuu eteen ihania asioita, joita ei ole osannut edes kaivata. Tavaraa meille kyllä kertyy yleensä ihan liikaakin, mutta useimmiten niiden hankkimisessa on jonkinlaista oma-aloitteisuutta mukana. Kirpputorikierroksia, huutokaupassa vietettyjä lauantaita tai tarkoitushakuisia vierailuja äidin varastoilla.

Kun kävimme isänpäivänä vanhempieni luona, olohuoneen nurkkaan oli kasattu valtavat määrät käsin kudottuja räsymattoja, joiden olemassaolosta en ollut tiennyt mitään. Äiti oli käynyt siivoamassa oman äitinsä varastoja, ja vaikka tiesin, että mammani oli nuorena innokas mattojen kutoja (suurin osa meidänkin matoistamme on hänen tekemiään), tällainen tuotteliaisuus oli jäänyt minulta huomaamatta. Eikä siinä kasassa ollut varastoista kuin puolet, koska toinen puoli oli mennyt tädilleni.

Saimme veljen vaimon kanssa luvan valita kasasta kauneimmat. Omiani en ole vielä pahemmin ehtinyt lattioille mallailla, mutta kaapissahan on hyvä olla valinnanvaraa (jos sinne vain mahtuisi vähän paremmin).

Toinen yllätys tuli viime viikolla, kun kävimme katsastamassa lehti-ilmoituksen perusteella tietoomme tulleita vanhoja lattialankkuja. Eteisen lattia kaipaa muutamaa lankkua paikkausmateriaaliksi, ja yhtenäisen ilmeen vuoksi ne saisivat mielellään olla vanhoja. Tarjotut lankut eivät meille sopineet, mutta heräteostoksena mukaan tarttui lyhyitä mutta paksuja kirveellä veistettyjä pattinkeja. Sain ensin idean tehdä yhdestä tällaisesta keittiöön hylly, ja kun hinta oli puoli-ilmainen, mukaan tuli koko kärryllinen. Ehkä näistä voisi tehdä myös pöydän vaikka puutarhaan. Siitä tulisi kyllä niin painava pöytä, ettei sitä pahemmin paikaltaan siirreltäisi.

Viimeisin mukava yllätys tapahtui alkuviikosta, kun mies ja lapsi olivat käyneet kaupunkireissunsa ohessa paikallisella kirpputorilla. Minulle he olivat ostaneet vanhan kermapullokorin, josta voisi tulla vaikka paikka tumpuille ja pipoille. Korin innostamina saimme vihdoin seinälle myös vanhan naulakon, joka on lojunut toimettomana kuukausikaupalla. Emme ole tienneet, kannattaisiko sitä kunnostaa vai ei. Minun kantani voitti ainakin nyt toistaiseksi, vaikka mikäänhän ei estä nostamasta sitä seinältä takaisin alas ja kunnostamasta myöhemmin. Väri on ainakin just eikä melkein, joten sitä en haluaisi muuttaa miksikään. 

Hedelmällistä juttua

Tähän aikaan vuodesta, kun omasta puutarhastakaan ei enää saa mitään tuoretta, kaupasta tulee kannettua selkä vääränä hedelmiä, pääosin tietysti ulkomaisia. Meillä syödään hedelmiä valtavia määriä välipaloiksi vähän joka välissä, ja yhteen aikaan meillä oli miehen kanssa tapana kokoontua yhdessä iltapalalle ahmimaan hedelmiä. Silloin oli todellakin kyse ahmimisesta, ei mistään muutamasta sivistyneestä ananaksen siivusta.

Mutta mikään ei ole sen ärsyttävämpää kuin hedelmät, jotka on ostanut kaupasta täydellä hinnalla ja jotka koreasta ulkokuorestaan huolimatta ovatkin sisältä kuivettuneita tai muuten huonoja. Erityisesti ärsyttävät appelsiinit, joiden kuoriminen on jo muutenkin jokseenkin vaivalloista, ja sitten sisältä paljastuukin kuiva koppura tai niin hapan yksilö, että se saa vain naaman irvistykseen.

Mangoja ja muita eksoottisia hedelmiä olemme käytännössä melkein kokonaan lakanneet ostamasta, koska ainakaan tänne maalaiskaupungin marketteihin ne eivät tunnu koskaan eksyvän sopivasti kypsinä. Pehmeänkin mangon kuoren alta löytyy yleensä jotain masentavan harmaata. Herkuttelen mieluummin niillä muistoilla, joita on jäänyt täydellisen kypsän ja mehukkaan mangon syömisestä tuolla jossakin päiväntasaajan tietämillä ja odottelen seuraavaa matkaa.

Eksoottisten hedelmien boikotti johtuu kuitenkin vain laadusta eikä siitä, etteikö kaukaa tuotuja tuotteita voisi ostaa – silloinhan juuri mitään kasviperäistä ei voisi Suomessa talvella syödä. Esimerkiksi avokadot ovat meidän perheessä perusruokaa, enkä edes laske niitä mielessäni hedelmiksi. Avokadot ovat ruoka-aine ja osa ateriaa. Avokadojenkin osalta vastaan sattuu joskus pettymyksiä, koska vaikka olen yrittänyt vuosien saatossa harjaantua hyväksi avokadon tunnustelijaksi kaupassa, joskus käy edelleen niin, että avaamisen jälkeen hedelmä lentää suoraan kompostiastiaan. Hyvää avokadoa ei sitten voitakaan mikään (paitsi ehkä hyvin tehty guacamole), joten muutamat harhalaukaukset voi antaa anteeksi.

Kun vietimme välivuotta Etelä-Amerikassa, huomasin mielenkiintoisen itsestäänselvyyden hedelmistä. Siinä missä mangot ja papaijat olivat tuolla toisella puolen maapalloa arkisia, meille tavalliset omenat olivat siellä johonkin aikaan vuodesta melkein kortilla ja useimmiten huonolaatuisia. Vaikka oli ihanaa ostaa niitä eksoottisempia hedelmiä joka päivä ja ahmia niistä tehtyjä hedelmäsalaatteja, jossain vaiheessa aloin kaivata ihan tavallisia omenoita. Appelsiinejakaan ei Perussa ollut yleensä tarjolla kuin yhtä tiettyä mehuksi tarkoitettua hapanta lajiketta.

Nykyään kannan kotiin kaupasta lähinnä omppuja, päärynöitä, banaaneja, appelsiineja, satsumoita ja greippejä. Omenat ja banaanit ostan yleensä luomuna. Ensin mainitut siitä syystä, että kun kuoretkin syödään, ei tee mieli vitamiinien ohella ahtaa sisäänsä torjunta-aineita. Banaanit taas esimerkiksi siksi, että ainakin meidän markettimme luomubanaanit tulevat Perusta, ja haluan tukea perulaisia viljelijöitä, perulaisilla kun on erityinen paikka sydämessäni.

Onko kellään muulla vastaavia "hedelmällisiä" mielipiteitä? Entä osaatko jakaa vinkkejä, jolla voisi tunnistaa hyvälaatuisen mangon kaupassa? 

Kummitusjuttuja

Alussa oli Vehkosuo -blogin Tessa ihmetteli blogissaan hiljattain mystisiä tapahtumia, jotka kummituksenkin tekosiksi hyvin sopisivat. Tämä synkkä marraskuu sopiikin mitä parhaiten kummitusjuttujen miettimiseen, joten innostuin kertomaan teille hiukan meidän omalla pihallamme jylläävistä yliluonnollisista voimista.

Meidän kummituksemme asuu vanhassa konehallissa. Jostain syystä vain minä olen huomannut sen olemassaolon, kun taas esimerkiksi miehelleni se ei tunnu näyttäytyvän ollenkaan. Tai enhän minäkään sitä nähnyt ole, mutta kaikenlaisia merkkejä olen kuitenkin havainnut.

Ensimmäistä kertaa kummitusepäilyni heräsivät joskus viime keväällä, kun hallin päädyssä oleva ulkovalo oli syttynyt itsestään palamaan. Voitte kuvitella, että sydämeni jätti muutaman lyönnin väliin, kun illalla myöhään ulos mennessäni näin puuvajan takaa siintävän oudon valoilmiön. Ulko-ovelle itse lamppu ei vajan takaa näy, vaan metsiköstä vain kajasteli outo valo, joka ei sinne kuulunut. Kyseistä lamppua ei käytetä koskaan, joten en edes tiennyt sellaisen olevan olemassa. Kunnes sitten keräsin rohkeuteni ja menin katsomaan.

Eikä siinä vielä kaikki, vaan muutaman päivän päästä lamppu oli taas eräänä iltana syttynyt uudestaan. Kummitus taisi vähän leikitellä meidän kustannuksellamme, mutta sen jälkeen valo ei ole enää syttynyt itsestään.

Menneenä kesänä olin kerran hallissa irrottamassa eteisen lattialankuista nauloja. Mies teki remonttihommia talon sisällä. Useampaan otteeseen nostin katseeni työstä ja olin varma, että mies oli tullut katsomaan minua halliin. Kuulin selvästi askeleita ruohikosta. Pariin kertaan kävin kurkkaamassa ovellakin, mutta ketään ei näkynyt. Kummitus se siellä varmasti laahusti, koska mies kielsi käyneensä hallin lähelläkään.

Eilen kummitus oli taas vauhdissa. Kun olin laittamassa lasta nukkumaan, kuulin ulkoa kaukaista mutta voimakasta kumahtelua. Kävin ulko-ovella katsomassa, mutta pihalla ei näkynyt mitään. Kumahtelu tuntui jatkuvan aina silloin, kun lakkasin kuuntelemasta. Ja mistäpä muualtakaan ääni olisi tullut, kuin hallilta päin. Laitoin ulko-oven pikaisesti lukkoon ja menin takaisin sisälle pois kummitusten tieltä.

Kerran myös näin hallin liepeiltä metsiköstä outoa kiiltoa, mutta se osoittautui vanhaksi vesisäiliöksi. Toisella kertaa hallista kuului kummallista kujerrusta, mutta isäni sanoi sen olevan joku lintu. Nytkin mies yrittää, että valon mukamas laittoi päälle kissa ja että kumahtelu oli jonkinlaista metsän takaa kauempaa kuulunutta työkoneen ääntä. Kymmenen aikaan illalla muka! Laahaaville askeleille hänellä ei kuitenkaan ole selitystä, eivätkä sellaiset minua pimeinä marraskuun iltoina rauhoittaisikaan, kun olen kahdestaan lapsen kanssa kotona. Pistän ovet lukkoon ja vedän viltin korviin. Kummitus pysyköön ulkona ja jättäköön meidät kunnialliset ja pimeää pelkäävät ihmiset rauhaan.