Helpot pikasämpylät

Kun ruokalistalle ei kuulu vehnä tai ruis, tavallisen kaupan leipäosaston voi skipata kauppareissuilla melkein kokonaan. Tarjolla olevat gluteenittomat leivät ovat yleensä vähemmän houkuttelevaa syötävää ja täynnä pelkkiä lisäaineita. Ne harvat poikkeuksetkin maksavat liikaa.

Leivänkulutukseni onkin vähentynyt dramaattisesti sitten ruokavaliomuutosten, ja sen vähän syömäni leivän leivon itse. Tarkemmin sanottuna leivon sämpylöitä, koska se on helppoa ja niitä on vaivatonta ottaa pakastimesta yksi kerrallaan tarpeen mukaan.

Gluteenitonta leivontaa pidetään usein vaikeana, mutta omasta mielestäni näiden sämpylöiden tekeminen on jopa helpompaa kuin tavallisten vehnäsämpylöiden. Taikina jätetään sen verran löysäksi, että sen voi lusikoida suoraan uunipellille, joten edes kädet eivät tässä likaannu. Taikinaa ei myöskään tarvitse vaivata tai kohottaa kahdesti kuten vehnätaikinaa, joten aikaakin säästyy.

Ohjeen tärkein ainesosa on gluteenittoman leivonnan täsmäase psyllium, joka tekee sämpylöiden rakenteesta pehmeän ja kuohkean vehnäjauhojen puutteesta huolimatta. Muuten ohjetta voikin muunnella miten vaan. Esimerkiksi siemeninä käytän mitä milloinkin huvittaa, eikä jauhojen suhde ole niin justiinsa. Jauhojen määränkin kanssa voi vähän soveltaa, usein nimittäin teen tätä taikinaa ihan vain näppituntumalla ilman tarkkoja mittoja. Joskus heitän sekaan hampunsiemenjauhetta lisäproteiiniksi tai nokkosjauhetta muuten vain buustaamaan. 

Gluteenittomat sämpylät

6 dl vettä

1 rkl psylliuminkuorijauhetta

1 tl suolaa

3 rkl pellavansiemeniä

1 pussi kuivahiivaa

3,5 dl kaurajauhoja

3 dl tattarijauhoja

Sekoita hieman kädenlämpöistä lämpimämpään veteen psyllium, suola sekä pellavansiemenet ja sekoita. Anna seistä hetki ja lisää vähitellen jauhoja, joihin on sekoitettu kuivahiiva. Anna nousta leivinliinalla peitettynä puolisen tuntia. Nosta taikinasta lusikalla nokareita suoraan uunipellille. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. 

Keittiön uusi pöytä

Keittiötämme hallitsi pitkään mäntyinen 80-luvulta peräisin ollut pirtinpöytä, joka oli jäänyt käyttöön, koska muuttohetkellä ei muutakaan pöytää ollut tarjolla. Sen penkitkin olivat jo aika viiruilla, mutta pöytä oli tukevaa tekoa, joten odottelin rauhassa Sen Oikean ilmaantumista.

Nyt se sitten ilmeisesti on tapahtunut, nimittäin viime viikolla kasarikomistuksen tilalle muutti ihka oikea vanhus, jonka maalipinta on vielä pari astetta huonommassa kunnossa kuin pirtinpöydän penkit. Pöytää on tarkoitus jossain vaiheessa entisöidä, mutta jotenkin silti tykkään tästä ihan älyttömästi tällaisenakin. Eräät lähisukulaiset jo vähän ihmettelivät, miksi taloon pitää kantaa mahdollisimman vanhaa ja kulunutta roipetta ihan toimivan ja hyväkuntoisen tilalle.

Pöytä on hiukan pienempi kuin entinen, joten keittiöön jää nyt enemmän vapaata tilaa. Pöytää voi kuitenkin jatkaa molemmista päistä, joten vieraiden tullessa siihen mahtuu vähän isompikin seurue. Korkeutta uudella pöydällä on hiukan entistä enemmän, joten totuttelemme tässä juuri fiilikseen, minkälaista kasvavilla lapsilla mahtaa olla aikuisten mittojen mukaan tehdyissä huonekaluissa. Pöydän mukaan olisi tosin vielä saatavilla siihen sopivat tuolit, joten ehkä niiden myötä istumakorkeuskin saadaan sopivaksi. Silloin vain pitää keksiä muuta käyttöä pinnatuoleille, joita olin kaavaillut pöydän kavereiksi.

Värinä on ihana vihertävä valkoinen, joka sopii täydellisesti yhteen kaapin, uuninedustan penkin ja verhojen kanssa. Tämä kaikki ihan sattumalta, mutta niinhän parhaat ratkaisut yleensä. 

Kaunis kippo ruman tilalle

Käynnistin uuden projektin, jonka avulla saan toivon mukaan hilattua kotimme esineistöä enemmän silmää miellyttävään suuntaan ja toisaalta hillittyä kodin tavaramäärää. Projektin nimi on: korvaa ruma esine kauniilla. Kirppisostokset ovat hyväksyttyjä, jos niitä ostaa tarpeeseen tai vanhojen ja rumien tilalle. Samalla silmiä särkevät rumat (mutta usein käytännölliset) tavarat tulee pantua kiertoon, jos tilalle on tarjolla jotain parempaa. Minussa kun on vähän sitä ”vikaa,” etten heitä mitään ehjää ja toimivaa pois, vaikka en esineestä pitäisi.

Käväisin viikonloppuna Helsingissä Hietalahden kirpputorilla ja tein projektissani pelinavauksen. Emalinen söpö desinmitta saa tästä lähtien hoitaa vanhan muovisen mitan homman. Samalla tulee toteutettua toista projektiani, nimeltään ”hankkiudu eroon keittiön muovista”. Keittiö on täynnä vuosien varrella hankittuja muoviastioita, vaikka muovista nykyään tiedetään irtoavan kaikenlaista terveydelle kenties haitallista skeidaa. Tuskin tulen pääsemään muovista kokonaan eroon, mutta kunhan edes vähenisi.

Vanhat, kunnon materiaaleista valmistetut tavarat näyttävät nyt niin kauniilta, että pelkästään esteettiseltä kannalta katsottuna tuntuu kummalliselta, että muovitavaroita on koskaan edes alettu valmistaa. Vaan onkohan niin, että muutaman kymmenen vuoden päästä nykyajan hirveät muovihärvelit alkavat taas näyttää hyvältä, kun niitä katselee retrosilmin? 

Sadonkorjuun aika

Näin kesän ja syksyn taitteessa on se harvinainen aika vuodesta, kun Suomessakin voi elää hetken aikaa melkein pelkästään oman kasvimaan antimilla. Meillä ei ole viljelyalaa niin paljon, että kokonaan ilman kauppareissuja selvittäisiin, mutta olen silti kiskonut maasta porkkanaa ja punajuurta ja kerännyt kesäkurpitsaa, pinaattia ja mangoldia sitä vauhtia, että kasviksia tulee syötyä suorastaan yli suositusten. Niin tulee kyllä muutoinkin, mutta nyt ne myös päätyvät pöytään harvinaisen tuoreina.

Tähän aikaan vuodesta tulee myös muisteltua erästä alkusyksyistä viikkoa joitakin vuosia sitten, jolloin siemen maallemuutosta alkoi itää mielessä ensimmäistä kertaa. Talomme oli vielä silloin vanhempieni omistuksessa, ja vietimme täällä miehen kanssa lomaa talonvahteina heidän ollessaan matkoilla. Koko viikon aikana emme käyneet kaupassa kertaakaan, vaan napostelimme puuvajan seinustalta kirsikkatomaatteja, poimimme kasvimaalta pinaattia ja ahmimme luumuja suoraan puusta. Siihen aikaan en edes tunnistanut kasvimaan pinaatteja ensimmäisellä katsomalla, koska kaupan ulkomaiseen rasiapinaattiin verrattuna valtava puska oli jotain ennennäkemätöntä.

Lämmitimme saunan joka ilta ja kävimme päiväsaikaan puolukoilla samalla kun maajussit pöristelivät läheisillä viljapelloilla puintihommissa. Kumpikaan meistä ei tainnut silloin sanoa, että haluaisi muuttaa maalle, mutta kun tilaisuus siihen myöhemmin tarjoutui, vastalauseet olivat enää vain näennäisiä.

Nykyäänkin suurimpia huveja ovat iltasella viinimarjapuskissa hiippailu ja kasvimaan kasteleminen. Silloin joitakin vuosia sitten tässä talossa ja paikassa parhaina pitämämme asiat ovat edelleen niitä parhaita. Juuri nyt mietin, voiko mikään tuoksua paremmalle kuin hetki sitten maasta vedetty multainen porkkana tai onko mehukkaampaa makua kuin itse kasvatettu ja ruuaksi laitettu punajuuri. Punajuuret ja porkkanat ovat päätyneet uunijuureksiksi, ja kesäkurpitsaa on tullut niin paljon, että sitä on laitettu vähän joka paikkaan.

Kohta tästä kaikesta tulee jo jatkumo. Mietin, mitä kylväisin ensi keväänä, mitkä kokeilut saavat jäädä. Kohta lehdet kellastuvat ja viimeisetkin omenat poimitaan puista. Sade hakkaa ikkunaan ja iltaisista puskahiippailuista tulee jotain, mitä odottaa seuraavalta kesältä. 

Makeat pallerot

Kun ruokarajoitteisuuteni eli gluteenittomuus, maidottomuus ja soijattomuus tulevat sosiaalisissa tilanteissa ilmi, ihmiset kyselevät joskus, että mitä ihmettä minä sitten oikein syön, varsinkin herkkunälkään. Tavalliset kakut, pullat, jäätelöt ja keksit kun eivät tule kysymykseen.

Rajoitusten setti kuulostaakin kieltämättä melkoiselta, jos on tottunut syömään vain normijuttuja. Ja vaikka jossain naistenlehdissä on jo jonkin aikaa ollut juttuja raakaruoasta, täällä maakuntien Suomessa sana ei taida merkitä useimmille yhtään mitään. Useimmiten en osaakaan kysymykseen oikein mitään vastata, koska olen aavistavinani jo ennen suuni avaamista, että vastapuoli ei ymmärtäisi mistä puhun.

No millä minä sitten herkuttelen? Tänään esimerkiksi maapähkinävoi-superfoodpalleroilla. Näitä herkkujen hyviksiä voikin syödä hyvällä omalla tunnolla useammankin – jos vain napa vetää, ovat nimittäin aika tuhtia purtavaa. Satsin voi myös jättää pakkaseen ja napsia sieltä lisää aina kun tekee mieli.

Maapähkinävoipallot

1 dl maapähkinävoita (sokeritonta, suolatonta)

2 rkl pehmeää kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä

2 tl lakritsinjuurijauhetta

½ dl riisinlesejauhetta

2 tl lucumaa

4 tl carob-jauhetta

1 rkl hunajaa

1 ½ limen mehu 

ripaus suolaa

Sekoita ainekset keskenään ja muotoile palloiksi. Jähmetä hetki pakastimessa tai jääkaapissa ennen tarjoilua.

Rompetta kotiin

Täkäläisistä tapahtumista ehdottomasti paras on jokakesäinen rompepäivä, joka on vuosien varrella paisunut vanhojen autonosien myynnistä täysipainoiseksi katukirpputoriksi. Paikalle on pakko mennä viimeistään kahdeksalta aamulla, koska pari tuntia myöhemmin tungos on sitä luokkaa, ettei romppeenmetsästäjä enää kuule omia ajatuksiaan. Kuitenkin parhaat löydöt tehdään kuulemma jopa jo edellisenä iltana pöytiään pystyttelevien kauppiaiden kesken.

Löytöjä tein silti minäkin. Tämänvuotiselta rompetorilta löysin ihanan savukerasian, jossa on kuvituksena amerikkalaista vuosisadanvaihteen naiskauneutta kuvaava Gibson Girl. Ostin rasian ihan pelkästään kuvan perusteella ilman että tiesin mitään kuvasta tai rasian historiasta. Kun nyt sitten etsiskelin laiskasti tietoa, että mikäköhän se tällainen Gibson Girl onkaan, törmäsin eBayhin, jossa samanlaista rasiaa kaupiteltiin harvinaisena antiikkilöytönä melkoisen kovaan hintaan. Itsehän olin maksanut rasiasta vain muutaman euron. Tuntuu melkein liian hyvältä ollakseen totta, mutta joskus sitä tulee ilmeisesti tehneeksi jotain fiksua ihan tietämättään.

Toinen rompetorilöytö oli tanskalainen Kosangasin laatikko, joka pääsee rikastuttamaan puisten laatikkojen kokoelmaamme. Säilytyslaatikkoja ei kai ole koskaan liikaa, ja koska en ikinä löydä kaupoista kauniita silloin kun niitä tarvittaisiin, on laatikoita parempi ostaa kirppiksiltä varastoon silloin kun näkee jotain kivaa. 

Näiden ”romppeiden” lisäksi mukaan tarttui vielä Marimekon vanha aurinkohattu sekä kotimainen täyspitkä retromekko. Ensi vuoden rompepäiville pitää kyllä jaksaa herätä vähintään kuudelta. 

Aamunavaus

Meillä on koiran kanssa aamurutiini. Jos vain sää sallii, jolkottelemme yhdessä naapurin kesämökin lammelle. Matkaa on kävellen vain vartti, mutta kuumalla kelillä ehtii matkalla jo tulla hiukan hiki.

Koiraa lampi kiinnostaa erityisesti, koska sen rannoilla on sille aina paljon haisteltavaa. Ehkäpä viereisen metsän eläimet käyvät lammella juomassa. Itse pulahdan uimaan, ja koska sijainti on keskellä ei-mitään, ei sitä varten tarvita edes uikkaria. Tähän aikaan vuodesta hyttysiä tai paarmojakaan ei täälläpäin juuri enää ole, joten uinnin jälkeen voi jäädä hetkeksi kuivattelemaan ilman että kukaan häiritsee.

Jatkuisivatpa helleaamut vielä pitkään!

Vähän niin kuin ranskalaiset

Kokeilen mielelläni uusia ja outojakin raaka-aineita ruuanlaitossa, jos vaan keksin niille käyttöä. Kyssäkaali oli poltellut mieltä jo jonkin aikaa, mutta siitä ei ollut muuta kokemusta kuin äidin joskus aikoinaan tekemä kyssäkaalilaatikko. Niin hyvää kuin kyseinen laatikko olikin, kaipasin tällä kertaa kyssäkaalille jotain vähän erikoisempaa käyttötarkoitusta, kaalilaatikko kun on se kaaliruokien klassikko.

Ratkaisu löytyi keittiön hyllyllä nököttävästä Raakaruoka-aika!-keittokirjasta, josta on tullut jo kokeiltua yhtä jos toistakin reseptiä. Kyssäkaaliranskalaiset kuulostivat sen verran kummalliselta ajatukselta, että eihän siitä voinut kuin kiinnostua. Kun kyseessä vielä on raw food -resepti, oli selvää jo etukäteen, että tavallisten ranskalaisten kanssa tällä ruokalajilla ei ole muuta tekemistä kuin ulkonäkö.

Ranskalaisista tuli oikein hyviä ja niitä tuli rouskuteltua aikamoinen satsi kerralla. Muokkasin kuitenkin hieman reseptiä raaka-aineiden puutteessa, ja lopputuloksena ranskalaiset olisivat ehkä hitusen kaivanneet lisää makua, vaikka lisäsinkin suhteessa niitä mausteita, joita kaapissa sattui olemaan. Tein ranskisten kylkeen omalla reseptillä (tyyliin mitä blenderiin sattuu holjahtamaan) raakaketsuppia ja -majoneesia, joiden kanssa maku oli kuitenkin oikein täyteläinen.

Kyssäkaaliranskalaiset (omine muokkauksineni)

1 kyssäkaali

1/4 tl kurkumaa

1/2 tl savupaprikajauhetta

2 rkl hiivahiutaleita

2 tl sitruunamehua

1/2 tl juoksevaa hunajaa

vajaa 1 tl valkosipulijauhetta

1/2 tl kylmäpuristettua oliiviöljyä

ripaus suolaa

Kuori ja suikaloi kyssäkaali. Sekoita mausteet ranskiksiin käsin ja anna seisoa hetki, jotta kaalista erottuu ylimääräinen neste. Kaada neste pois ja lisää öljy.